Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Mallilennokki on lennokki, joka on tehty jonkin ilmaa raskaamman ilma-aluksen lentäväksi pienoismalliksi. Oikeaa lentokonetta, jonka pienoismalli on kyseessä kutsutaan esikuvaksi. Mallilennokkia kutsutaan myös usein termillä skaalalennokki, jossa "skaala" viittaa mittakaavaan, skaalattuun lentokoneeseen. Mallilennokki voi olla periaatteessa minkä kokoinen tahansa, mutta käytännössä lennokit ovat siipien kärkiväliltään noin 20 cm:sta muutamaan metriin ja painoltaan muutamasta kymmenestä grammasta muutamiin kymmeniin kiloihin.
Mallilennokkiharrastajan tavoitteena on tehdä pienoismallista mahdollisimman samankaltainen kuin esikuvansa. Kaikissa kohdin pyritään saavuttamaan realistisuus, eli esikuvan ulkomuodot, mittasuhteet, väritys, pintakäsittely ja yksityiskohdat pyritään kopioimaan pienoiskokoon. Malleille järjestetään myös kilpailuja, joissa arvioidaan miten hyvin koneen ulkonäkö ja lento-ominaisuudet noudattavat esikuvaansa.