Absoluuttinen idealismi

Absoluuttinen idealismi on ontologisesti monistinen filosofia, jonka alullepanijana pidetään G. W. F. Hegeliä. Absoluuttinen idealismi vaikutti 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella saksalaisessa idealismissa sekä uushegeliläisyydessä, kuten brittiläisessä idealismissa. Absoluuttinen idealismi perustui Hegelin näkemykseen siitä, kuinka oleva on pohjimmiltaan käsitettävissä kaiken sisältäväksi yhdeksi kokonaisuudeksi. Hegel katsoi, että jotta ajatteleva subjekti (ihmisjärki tai tietoisuus) voisi lainkaan tuntea objektinsa (maailman), ajattelulla ja olemassaololla täytyy olla olemassa jossain mielessä identiteetti. Muussa tapauksessa subjekti ei voisi koskaan tavoittaa objektia emmekä voisi olla varmoja mistään, mitä tiedämme maailmasta. Jotta voisimme selittää eron ajattelun ja olemassaolon välillä, sekä kummankin rikkauden ja moninaisuuden, ajattelun ja olemassaolon ykseyttä ei voida esittää abstraktina identiteettinä "A=A". Absoluuttinen idealismi on pyrkimys osoittaa tämä ykseys käyttämällä uutta "spekulatiivista" filosofista menetelmää, joka vaatii uudenlaiset logiikan käsitteet ja säännöt. Hegelin mukaan olemassaolon absoluuttinen perusta on olemukseltaan dynaaminen, historiallinen välttämättömyyden prosessi, joka kehittyy yhä monimutkaisemmiksi olemassaolon ja tietoisuuden muodoiksi, synnyttäen lopulta kaiken moninaisuuden sekä maailmassa että käsitteissä, joilla ajattelemme ja teemme selkoa maailmasta.