Haussmannin kaupunkiuudistus Pariisissa

Boulevard Haussmann
Napoleon III antaa paroni Haussmannille varmennettavaksi päätöksen alueliitoksesta, jonka mukaan 11 kuntaa (Auteuil, Passy, Batignolles, Montmartre, La Chapelle, La Villette, Belleville, Charonne, Bercy, Vaugirard ja Grenelle)[1] liitettiin Pariisiin vuonna 1860

Hausmannin kaupunkiuudistus oli Pariisissa vuosina 1852–1870 Napoleon III:n määräyksestä prefekti Georges Eugène Haussmannin johdolla suoritettu kaupungin laajakantoinen modernisointihanke, joka lyhyessä ajassa muutti perusteellisesti Pariisin kaupunkikuvan.

Muutokset koskivat kaupunkisuunnittelun kaikkia aloja, ja niiden kohteeksi joutui sekä Pariisin vanha keskikaupunki että sen uudemmat laita-alueet. Pariisiin rakennettiin joukko uusia bulevardeja ja muita katuja, joiden tieltä purettiin suuri määrä vanhaa rakennuskantaa. Samalla annettiin uusien rakennusten julkisivuja koskevia määräyksiä ja rakennettiin myös joukko uusia julkisia rakennuksia. Kaupunkiin muodostettiin myös monia uusia aukioita ja viheralueita, ja Pariisiin rakennettiin lisäksi nykyaikainen vesijohto- ja viemäriverkosto. Hankkeeseen liittyi myös vuoden 1860 alueliitos, jossa Pariisiin liitettiin joukko naapurikuntia, ja niiden alueelle ryhdyttiin rakentamaan laajoja asunto- ja teollisuusalueita.

Hanke sai monilta aikalaisiltaan osakseen ankaraa arvostelua suurten kustannusten vuoksi ja koska se pitkälti eriytti eri yhteiskuntaluokat eri asuinalueille. Kuitenkin uudistusta jatkettiin eräiltä keskeneräisiksi jääneiltä osiltaan vielä sen jälkeenkin, kun Napoleon III oli menettänyt valtansa ja Ranskan kolmas tasavalta perustettiin. Nykyisin Pariisin asemakaava on suurelta osaltaan Haussmannin aikaisten suunnitelmien mukainen. Myöhemminkin kaupunkisuunnittelussa on laajalti seurattu Haussmannin hankkeen periaatteita. Niistä luovuttiin joksikin ajaksi 1900-luvulla, mutta niihin on palattu, kun sodanjälkeinen suunnittelu sai vuorostaan osakseen arvostelua.

  1. Annexion des communes suburbaines, en 1860 fernandbournon.free.fr. 21.6.2016.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne