Jeremy Thorpe

John Jeremy Thorpe (29. huhtikuuta 1929 Surrey[1]4. joulukuuta 2014[2]) oli brittiläinen poliitikko, joka johti maansa liberaalipuoluetta vuosina 1967–1976[2].

Sekä Thorpen isä että isoisä olivat konservatiivipuolueen kansanedustajia. Vuonna 1940 hänet lähetettiin sodan tieltä kouluun Connecticutiin, Yhdysvaltoihin. Vuodesta 1943 Thorpe kävi Eton Collegea. Hän opiskeli oikeustiedettä Oxfordin yliopiston Trinity Collegessa.[1]

1960-luvulla Thorpe vastusti Etelä-Afrikan apartheidia ja Kaakkois-Aasian postkolonialistista politiikkaa.[1]

Thorpe erosi puoluejohtajan tehtävästä ja parlamentista, kun häntä syytettiin osallisuudesta entisen miespuolisen rakastajansa murhayritykseen. Myöhemmin Thorpe vapautettiin syytteistä.[2]Tapahtumien perusteella julkaistiin vuonna 2016 John Prestonin kirjoittama A Very English Scandal -kirja. Kirjan pohjalta ilmestyi vuonna 2018 televisiosarja nimeltä Perienglantilainen skandaali.[3]

  1. a b c Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä bbc ei löytynyt
  2. a b c Tran, Mark: Jeremy Thorpe, former Liberal party leader, dies aged 85 The Guardian. 4.12.2014. Viitattu 4.12.2014. (englanniksi)
  3. Perienglantilainen skandaali – Hugh Grant ja Ben Whishaw brittidraamasarjan kohuparina yle.fi. Viitattu 8.8.2020.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne