P. E. Svinhufvud

Pehr Evind Svinhufvud
Suomen tasavallan 3. presidentti
2.3.1931–1.3.1937[H 1][1]
Pääministeri	Juho Sunila T. M. Kivimäki Kyösti Kallio
Edeltäjä	Lauri Kristian Relander
Seuraaja	Kyösti Kallio
Suomen valtionhoitaja
27.5.1918–12.12.1918
Seuraaja	C. G. E. Mannerheim
Suomen pääministeri[2]
Svinhufvudin I hallitus[3] 27.11.1917–27.5.1918 Svinhufvudin II hallitus[4] 4.7.1930–21.3.1931
Edeltäjä	– Kallion III hallitus[2]
Seuraaja	Juho Kusti Paasikivi Sunilan II hallitus[2]
Eduskunnan puhemies
1907–1912
Seuraaja	Oskari Tokoi
Oikeuskansleri[5]
27.11.1918–17.12.1918
Seuraaja	Axel Fredrik Charpentier[5]
Kansanedustaja
22.5.1907–31.10.1917 21.10.1930–16.2.1931
Henkilötiedot
Syntynyt	15. joulukuuta 1861 Sääksmäki, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut	29. helmikuuta 1944 (82 vuotta) Luumäki, Suomi
Puoliso	Ellen Svinhufvud
Tiedot
Puolue	Kansallinen Kokoomuspuolue
Muut puolueet	Nuorsuomalainen puolue (1907–1917)
Koulutus	filosofian maisteri (1882) lakitieteen kandidaatti (1886) varatuomari (1888)
Huomautukset ↑ Vuoden 1919 hallitusmuodon 23 §:n 5. momentin mukaan määräpäivän sattuessa pyhäpäiväksi oli seuraavaa arkipäivää pidettävä määräpäivänä. Tätä oli sovellettava, koska 1.3.1931 sattui sunnuntaiksi.
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Pehr Evind (P. E.) Svinhufvud (15. joulukuuta 1861 Sääksmäki – 29. helmikuuta 1944 Luumäki) oli suomalainen poliitikko joka toimi Suomen tasavallan kolmantena presidenttinä vuosina 1931–1937. Aiemmin hän oli toiminut ensimmäisenä eduskunnan puhemiehenä vuosina 1907–1912, sisällissodan aikaisena valkoisen senaatin päämiehenä vuonna 1918 ja sisällissodan jälkeen Suomen valtionhoitajana saman vuoden loppuun asti. Puoluetaustaltaan hän oli nuorsuomalainen. Vuonna 1918 hänestä tuli kokoomuslainen, kun puolue perustettiin.^[6]

Svinhufvud aloitti uransa tuomarina ja poliitikkona autonomian aikana ja nousi kansan tietoisuuteen Suomen laillisten oikeuksien jyrkkänä puolustajana. Kantansa takia hänet karkotettiin kahdeksi vuodeksi Siperiaan, kunnes hän vapautui muiden poliittisten vankien tapaan helmikuun vallankumouksen yhteydessä. Häntä arvostettiin kansallissankarina varsinkin itsenäisyyden alkumetreillä ja kansa kutsui häntä tuttavallisesti ”Ukko-Pekaksi”. Senaatin johtajana hän antoi Suomen itsenäisyysjulistuksen ja presidenttinä hän vaikutti Mäntsälän kapinan kukistamiseen. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä hänen arvostuksensa hiipui, mutta Neuvostoliiton romahduksesta lähtien se on jälleen kasvanut.^[6]

1. ↑ Presidenttien virkaanastujaiset (P. E. Svinhufvudin virkaanastujaispuhe) Elävä Arkisto. Yleisradio. Viitattu 5.12.2014.
2. ↑ ^{a b c} Suomen hallitukset valtioneuvosto. Arkistoitu 24.9.2014. Viitattu 28.5.2010.
3. ↑ Svinhufvudin hallitus valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 28.5.2010.
4. ↑ Svinhufvudin II hallitus valtioneuvosto. Arkistoitu 26.4.2014. Viitattu 28.5.2010.
5. ↑ ^{a b} Viranhaltijat Oikeuskanslerin virasto. Viitattu 28.5.2010.
6. ↑ ^{a b} Häikiö, Martti: Pehr Evind Svinhufvud (1861–1944) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 16.9.1997. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 31.5.2012.