Poro

Tämä artikkeli käsittelee nisäkästä. Artikkeli tähdistöstä, katso Poro (tähdistö). Muista merkityksistä, katso täsmennyssivu.
Poro Finnmarkin läänissä Norjassa.
Poro vaeltaa Kebnekaisen laaksossa Ruotsissa.

Poro on pohjoisessa Fennoskandiassa elävä puolivilli kotieläin, joka laiduntaa tuntureilla ja Metsä-Lapin alueella. Poron kantamuoto on peura (Rangifer tarandus), erityisesti tunturipeura (R. tarandus tarandus), ja kesyttäminen lienee tapahtunut myöhäiskeskiajalla.

Suomessa porotaloutta säätelee poronhoitolaki, ja poronhoitoa tuetaan maa- ja metsätalousministeriön määrittämällä summalla jokaista eloporoa kohti. Poronhoito on perinteinen saamelaisten elinkeino, mutta se on Suomessa siirtynyt pitkälti muiden kuin saamelaisten käsiin. Eläimet kerätään syksyllä poroerotukseen lajittelua ja teuraseläinten valintaa varten. Porot kootaan myös kesällä juhannuksen tienoilla vasojen merkintää varten, jolloin niiden korviin leikataan puukolla omistajansa teot eli sanat (ns. poromerkki).

Vuonna 2001 Suomessa oli 185 000 poroa.[1] Maa- ja metsätalousministeriö asettaa porojen sallitun enimmäismäärän vuosikymmeneksi kerrallaan. Vuosina 2010–2020 suurin sallittu poromäärä on 203 700 yksilöä.[2]

  1. Johnny-Leo Jernsletten, Konstantin Klokov: Suomen porotalous (PDF) Kestävä porotalous. 2002. Tromssa: Saamelaisopintojen keskus. Arkistoitu 19.10.2013. Viitattu 2.12.2009.
  2. Opas poronhoidon tarkasteluun maankäyttöhankkeissa 4/2014. Paliskuntain yhdistys. Viitattu 15.10.2016.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne