Ranskan toinen keisarikunta

Ranskan keisarikunta Empire français
1852–1870
lippu vaakuna
Ranskan toisen keisarikunnan sijainti
Valtiomuoto	perustuslaillinen monarkia
Keisari	Napoleon III (1852–1870)
Pääministeri	Émile Ollivier (1869–1870) Charles de Palikao (1870)
Pääkaupunki	Pariisi
Uskonnot	roomalaiskatolisuus
Viralliset kielet	ranska
Valuutta	Ranskan frangi
Tunnuslause	Liberté, egalité, fraternité
Kansallislaulu	Partant pour la Syrie
Edeltäjä	Ranskan toinen tasavalta
Seuraaja	Ranskan kolmas tasavalta
Infobox OK

Ranskan toinen keisarikunta (ransk. Le Second Empire) on nimitys, jota käytetään Ranskasta vuosina 1852–1870, jolloin Napoleon III oli keisarina. Se oli alkuperäiseltä luonteeltaan uudistushenkinen. Vuoden 1848 helmikuun vallankumouksen jälkeen Louis Napoléon Bonaparte oli valittu tällöin perustetun Ranskan toisen tasavallan presidentiksi, mutta muutamaa vuotta myöhemmin hänet kruunattiin keisariksi nimellä Napoleon III. Hänen henkilökohtainen valtansa oli erittäin suuri. Napoleon III pyrki sosiaaliseen ja tekniseen edistykseen ja oli halukas toteuttamaan uudistuksia myös Ranskan laajenevissa siirtomaissa.

Julkiset rakennushankkeet tarjosivat työtä. Pariisissa suoritettiin laajoja uudelleenrakennustöitä paroni Georges-Eugène Haussmannin johdolla. Talouselämä kukoisti, joskin keinottelu aiheutti epävarmuutta. Talouselämää yritettiin aktivoida hyvin liberaalilla ulkomaankauppapolitiikalla, muun muassa Cobben-sopimuksella vuonna 1860. Tämän sopimuksen tarkoituksena oli myös hankkia keisarikunnalle työväenluokan tuki. Suezin kanavaa alettiin rakentaa, ja se valmistui vuonna 1869.

Keisari sai voimakkaan tasavaltalaisen opposition vastaansa. Tälle hänen täytyi antaa yhä enemmän myönnytyksiä, niin että alkuperäinen autoritaarinen keisarius muuttui liberaaliseksi. Ulkopolitiikassaan Napoleon III kannatti menestyksellisen Krimin sodan (1853–1856) jälkeen niin Italian kuin Saksankin yhdistymistä. Italian yhdistyminen oli hänelle henkilökohtainen ja sukuperinteeseen liittyvä asia. Auttaessaan Sardiniaa vuonna 1859 sodassa Itävaltaa vastaan hän sai tuolloin tehdyn sopimuksen mukaan vastineeksi vuonna 1860 Ranskalle Savoijin ja Nizzan. Saksan yhdistyminen lujaksi kansallisvaltioksi ei kuitenkaan ollut Ranskan politiikan päämääränä, mutta Bismarck eliminoi Ranskan vaikutuksen.

Pahimman vastoinkäymisensä Ranska koki Meksikon operaatiossa. Yhdysvaltain painostuksen johdosta Ranskan oli vedettävä joukkonsa pois vuonna 1866, ja Meksikon tasavaltalaiset ampuivat keisari Maksimilian I:n vuonna 1867. Napoleon III oli henkilökohtaisesti haluttomampi sotaan kuin hänen jatkuvasti lisää vaikutusvaltaa saanut puolisonsa Eugénie. Toistuvat poliittiset epäonnistumiset saivat hänet julistamaan sodan Preussille 19. heinäkuuta 1870. Tässä Saksan–Ranskan sodassa Ranska kuitenkin kärsi nopean ja selvän tappion. Keisari joutui vangiksi 1. syyskuuta 1870 Sedanissa, ja Ranska julistettiin tasavallaksi 4. syyskuuta. Tästä seurasi Ranskan kolmas tasavalta.