Siddhartha Gautama

Siddhartha Gautama (sanskritiksi सिद्धार्थ गौतम, Siddhārtha Gautama; paaliksi Siddhattha Gotama) on buddhalaisuuden perustaja eli Gautama Buddha.

Buddhalaisen perinteen mukaan Siddhartha syntyi Lumbinissa, nykyisen Nepalin alueella.[1][2][3] Hänen elinaikaansa ei tarkkaan tiedetä ja useita arvioita Siddharthan synty- ja kuolinajasta on esitetty. Buddhalaisuuden eteläisen koulukunnan eli theravādan ajanlaskun mukaan hänen elinvuotensa sijoitetaan vuosiin 624–544 eaa.[4][3] Singalilaisten lähteiden perusteella tutkijat ovat ajoittaneet Buddhan elämän noin vuosiin 563–483 eaa. Pohjoisintialaisten lähteiden pohjalta on puolestaan päädytty noin sata vuotta myöhempään ajoitukseen. Siddharta kuoli Mahã-parinibbãna-suttan mukaan 80-vuotiaana.[5][6] Nykytutkimuksessa hänen kuolinvuotensa sijoitetaan vuosien 483 ja 360 eaa. välille.[4] Vuonna 2013 uutisoitujen Nepalin Lumbinissa Maya Devin temppelissä tehtyjen arkeologisten kaivausten perusteella Siddharta eli tähän asti oletettua aiemmin.[1]

Shakya-heimon ylhäisöperheen poikana hän eli nuoruutensa ylellisyydessä, mutta luopui rikkauksistaan ryhtyäkseen hengelliseksi etsijäksi. Saavutettuaan meditaation kautta tilan, jota nimitti valaistumiseksi eli nirvanaksi, hän ryhtyi opettamaan muita, perustaen näin buddhalaisuuden.[7]

Vaikka myöhempinä aikoina Gautama on haluttu nähdä jumalallisena olentona esimerkiksi hindulaisuuden piirissä – jossa hänen ajatellaan olevan Vishnun yhdeksäs ilmentymä[8] – hän itse kielsi olevansa jumala tai profeetta, eikä opettanut yliluonnollisten olentojen palvontaa.[7] Sen sijaan Buddhan opin ytimen muodostavat neljä jaloa totuutta, joiden mukaan elämään sisältyvän, halusta johtuvan kärsimyksen voi voittaa jalon kahdeksanosaisen polun avulla.[9][10]

  1. a b Sensaatio: Buddhan syntymäaika selvisi 25.11.2013. National Geographic Suomi.
  2. Buddha Encyclopedia Britannica. Viitattu 20.10.2014. (englanniksi)
  3. a b Gothóni, René & Mahãpañña: ”Varhaisen buddhalaisuuden Dharma-vinaya”, Buddhalaista viisautta, s. 13. Helsinki: Gaudeamus, 1987. ISBN 951-662-419-7.
  4. a b Buddhalaisuus Uskonnot Suomessa. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 16.1.2017.
  5. Maha-parinibbana sutta Access to insight. (englanniksi)
  6. Buddhalaista viisautta, s. 42–45.
  7. a b Pauling, Chris: Mitä Buddhalaisuus on - Buddha triratna.fi: FWBO ry. Viitattu 29.11.2014.
  8. Sarasvati: Vishnun neljäs avataara teosofia.net. teosofia.net. Viitattu 29.11.2014.
  9. Neljä Jaloa Totuutta edu.fi. www.edu.fi. Arkistoitu 15.3.2015. Viitattu 29.11.2014.
  10. Siderits, Mark: Buddha The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 20.10.2014. (englanniksi)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne