Tori

Tämä artikkeli käsittelee aukiota. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla. Hakusana ”aukio” ohjaa tänne. Aukio on myös Anssi Kelan musiikkialbumi.
Toriaukio Puolassa.
Kuopion kauppatori.

Tori eli aukio on avoin julkinen tila, joita on erityisesti kaupungeissa ja muissa asutuskeskuksissa. Tori voi olla suunniteltu torikauppaa tai muuta käyttötarkoitusta varten.[1] Tavallisesti torialue on suljettu moottoriajoneuvoliikenteeltä.

Torin pinta on tavallisesti kivetty tai harvemmin asfaltoitu. Torilla voi myös olla patsaita, suihkulähteitä tai muita julkisia taideteoksia. Torit ovat yleensä sijoittuneet liikenteellisesti, väestöllisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittäville paikoille. Toreilla järjestetään usein erilaisia tapahtumia, esimerkiksi konsertteja. Ne ovat myös merkittäviä kokoontumispaikkoja. Yleensä tori on rakennusten reunustama, mutta jotkin edustusaukiot ja etenkin maaseudun kauppatorit voivat sijaita väljemmin rakennetussa ympäristössä.

  1. Haarala, Risto et al. (toim.): Suomen kielen perussanakirja: S–Ö, s. 329. Helsinki: Edita – Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2004. ISBN 951-37-3578-8.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne