Weimarin perustuslaki

Saksan valtakunnan perustuslaki (saks. Die Verfassung des Deutschen Reichs) , joka tunnetaan yleensä nimellä Weimarin perustuslaki (Weimarer Verfassung), oli Saksassa Weimarin tasavallan aikana 1919–1933 voimassa ollut perustuslaki. Sen sääti Weimarin kaupungissa helmikuusta 1919 alkaen kokoontunut Weimarin kansalliskokous, ja presidentti Friedrich Ebert vahvisti sen 11. elokuuta 1919.^[1] Perustuslaissa julistettiin Saksa demokraattiseksi parlamentaariseksi tasavallaksi, jossa parlamentti valittiin suhteellisilla vaaleilla. Siinä vahvistettiin yleinen äänioikeus 20 vuotta täyttäneille ja määriteltiin vallanjako valtakunnan ja osavaltioiden välillä. Perustuslaki pysyi teknisesti voimassa koko natsikauden ajan eli vuosina 1933–1945, vaikka vuonna 1933 säädetty valtalaki oli käytännössä tehnyt tyhjiksi siinä säädetyt kansalaisvapaudet ja parlamentin toimivallan.

Weimarin perustuslain luonnosteli Scheidemannin hallituksen sisäministerinä toiminut oikeustieteilijä Hugo Preuss, joka käytti esikuvanaan Yhdysvaltain liittovaltiota.^[2]

Perustuslain nimi oli sama kuin sitä edeltäneen Saksan keisarikunnan perustuslain. Saksan valtion virallinen nimi olikin Saksan valtakunta (Deutsches Reich) vuoden 1949 perustuslain hyväksymiseen saakka.

1. ↑ History.com: Weimar Republic
2. ↑ Weimar Constitution AlphaHistory. Viitattu 11.4.2021. (englanniksi)