Kartonki

Kartonki on paksua paperia.^[1][2]

Paperien neliömassat vaihtelevat välillä 6–300 g/m², kun taas kartongin neliömassat ovat välillä 125–600 g/m². Kartonki on usein myös monikerroksista, toisin kuin paperi. Kerroksissa voidaan käyttää erilaisia raaka-ainetyyppejä haluttujen ominaisuuksien saavuttamiseksi. Kartonki valmistetaan kartonkikoneella. Tyypillisesti tavoitteena on valmistaa kartonkia, jolla on hyvä jäykkyys. Lisäksi kartongilta edellytetään yleensä riittävän hyvää painettavuutta.^[2]

Kartongit jaotellaan seuraavasti:^[3]

• Sisäpakkauskartongit ja graafiset kartongit
  • taivekartonki (folding boxboard, FBB)
  • valkopintainen uusiokuitukartonki (white lined chipboard, WLC)
  • valkaistu sellukartonki (solid bleached sulphate, SBS)
  • valkaisematon sellukartonki (solid unbleached sulphate, SUS)
  • nestepakkauskartonki (liquid packaging board, LPB)
• Ulkopakkauskartongit eli aaltopahvit
• Erikoiskartongit
  • hylsykartonki
  • tapettipohjapaperi
  • kipsilevykartonki
  • kirjansidontakartonki
  • muut erikoiskartongit

Taivekartonkia (200–400 g/m²) käytetään erilaisten rasiamaisten, teräväkulmaisten pakkausten valmistukseen. Se on käytetyn kuidun osalta kolmikerroksinen. Keskikerros on mekaanista sellua, pintakerrokset valkaistua sellua. Yläpinta on yleensä kaksoissavipäällystetty ja kiillotettu, ja joskus myös alapinta on ohuelti savipäällystetty tai pigmentoitu. Taivekartongin sileä pinta sopii hyvin offset- tai syväpainokäyttöön. Taivekartonkia voidaan päällystää muovilla tai laminoida alumiinilla.^[4]

Sellukartonki on valkoisesta sellusta valmistettua yksi- tai monikerroksista kartonkia, jossa voi olla savipäällystys painatusjäljen parantamiseksi. Sellukartongin tärkein käyttökohde on laminointi nestepakkauskartongiksi.^[4]

Ulkopakkauskartongit eli aaltopahvit valmistetaan kahdesta osasta: pinnan lainerista ja pintojen väliin tulevasta aallotetusta osasta, flutingista eli aallotuskartongista. Laineri voi olla valkaistua, valkaisematonta tai uusiokuitua.^[5]

1. ↑ Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 417. WSOY, 1958.
2. ↑ ^{a b} Karhu 2007, s. 21.
3. ↑ Karhu 2007, s. 5–6, 21–32.
4. ↑ ^{a b} Seppälä ym. 2000, s. 57.
5. ↑ Seppälä ym. 2000, s. 56–57.