Hiippakunta (lat. dioecesis; alkuperänä m.kreik. διοίκησις, dioíkēsis, ’hallinto’), on kristillisissä kirkoissa piispan johtama hallinnollinen alue. Hiippakunnat ovat kehittyneet Rooman valtakunnassa myöhäisantiikin aikaan käytössä olleista diokeeseista. Roomalaiset diokeesit jaettiin provinsseihin, mutta kirkollisessa hallinnossa provinssi vakiintui laajemmaksi alueelliseksi kokonaisuudeksi, jonka johdossa on metropoliitta tai arkkipiispa. Nykyinen merkitys on vakiintunut katolisessa maailmassa viimeistään 1200-luvulle tultaessa.[1]