Marttyyri (kr. μαρτύρ, martyr, todistaja) eli veritodistaja on uskonsa puolesta kuollut henkilö. Kirkkohistoriassa marttyyreilla tarkoitetaan yleensä varhaiskristillisenä aikana, Rooman valtakunnassa toimeenpannuissa vainoissa surmattuja kristittyjä.
Kristinuskossa marttyyrius liittyy kirkon vaiheisiin, kun kristityt kuolivat vainoissa Kristus-uskonsa takia. Ensimmäinen kristityn eli Stefanoksen marttyyrikuolema on kuvattu Apostolien tekojen 7. luvussa. Sen jälkeen sen kärsivät Jaakob vanhempi, Paavali, Pietari, Jaakob (Jeesuksen veli) ja Andreas. Kirkollisen muistitiedon mukaan kaikki apostolit paitsi Johannes kärsivät marttyyrikuoleman. Stefanoksen muistopäivä on tapaninpäivä. Sen liturginen väri on punainen, joka on veritodistajan väri. Tapaninpäivä on myös kaikkien marttyyrien muistopäivä.[1]
Varsinainen marttyyrien aika alkoi apostolien kuoltua kristittyjen vastaisissa vainoissa. Marttyyrikuoleman kärsineitä alettiin myöhemmin kutsua pyhimyksiksi, ja kirkolliseen kalenteriin merkittiin heidän kuolinpäivänsä erityisinä juhlapäivinä, jolloin heidän elämäänsä ja veritodistustaan muistettiin. Marttyyrien haudoille perustettiin myös alttareita, ja myöhemmin veritodistajan pyhäinjäännös saatettiin sijoittaa hänen muistoaan kantavan kirkon alttariin.
Usein sanaa käytetään myös jostakin muusta ”jalosta syystä” kuolleesta henkilöstä, kuten isänmaallisesti kansansa kunnian puolesta esimerkiksi sodassa kuolleesta taistelijasta. 1900- ja 2000-luvulla sitä ovat käyttäneet itsestään muun muassa useat islaminuskoiset itsemurhapommittajat. Sanan viittausala on laajentunut niinkin paljon, että marttyyriksi voidaan sanoa ketä tahansa syyttömästi kärsivää tai sellaisena esiintyvää henkilöä, jolloin merkitys voi olla jopa ivallinen.