Back Sosialistiese realisme Afrikaans واقعية اشتراكية Arabic Realismu socialista AST Sosialist realizmi Azerbaijani Сацыялістычны рэалізм Byelorussian Сацыялістычны рэалізм BE-X-OLD Социалистически реализъм Bulgarian Realisme socialista Catalan Socialistický realismus Czech Socialistisk realisme Danish
Sosialistinen realismi oli vuosina 1934–1991 Neuvostoliitossa ja muissa sosialistisissa maissa esiintynyt realismia edustava taidesuuntaus ja menetelmä, jonka tarkoituksena oli edistää sosialismin ja kommunismin päämääriä. Sosialistisen realismin ajatuksena oli realistinen muoto ja sosialistinen sisältö. Sitä sovellettiin kaikkiin taiteisiin.
Käsite sosialistinen realismi otettiin käyttöön Neuvostoliiton kirjailijaliiton liittokokouksessa vuonna 1934, jonka jälkeen siitä tuli maan virallinen ja ainoa hyväksytty taidesuuntaus. Sen isänä mainitaan usein kirjailija Maksim Gorki, jonka romaania Äiti (1907, suom. 1944) pidetään sosialistisen realismin perusmuotona. Esikuvina on pidetty myös eräiden 1800-luvun realistien, esimerkiksi peredvižnikien (”Vaeltajat”), Jacques-Louis Davidin ja Ilja Repinin taidetta.
Todellisuudessa käsitteen lanseerasi Kirjailijaliiton ensimmäinen puheenjohtaja Ivan Gronski vuonna 1932 ennen kuin sen sisältö oli selvillä. Maksim Gorkin ja Andrei Ždanovin pitämät puheet ensimmäisessä kirjailijakokouksessa antoivat käsitteelle sen kanonisen sisällön yhdessä Leninin puolueorganisaatiota ja kirjallisuutta käsittelevän artikkeli ja Gorkin artikkelikokoelman O literature (Kirjallisuudesta, 1933, suom. osittain 1975) kanssa. Näin sosialistinen realismi esteettisenä ja ideologisena ihanteena henkilöityi kirjalliseen johtajaan Gorkiin ja poliittiseen johtajaan Staliniin.[1]
Sosialistisen realismin menetelmän mukaan taiteen tehtävä on palvella vallankumousta ja sosialismin rakentamista olemalla kansantajuista ja puoluekantaista. Monesti tämä merkitsi työläisten kuvaamista esimerkillisinä sankareina. Musiikissa suosittiin yleviä loppuosia. Johtajat asetettiin maalaustaiteessa kansan keskelle. Tarkoituksena oli korottaa työläisen asemaa esittämällä hänen elämänsä, työnsä ja vapaa-aikansa ihailtavassa muodossa.
Paitsi taiteellinen tyyli, sosialistinen realismi oli myös kulttuuripoliittinen menetelmä, jonka nimissä taiteen tekemistä ja vastaanottoa säänneltiin vallanpitäjien haluamalla tavalla.
Sosialistisen realismin tunnustamisesta ainoana hyväksyttävänä taiteen suuntauksena luovuttiin Neuvostoliitossakin käytännössä 1980-luvun lopulla. Taide-elämää sääntelevänä ja virallista kulttuuripolitiikkaa määräävänä järjestelmänä siitä luovuttiin Neuvostoliiton purkautuessa vuonna 1991.
Sosialistisen realismin alalaji kirjallisuudessa on tuotantoromaani. Tyypillinen tuotantoromaani kertoi jostakin isosta rakennushankkeesta, jonka eteen tehdyn työn se kuvasi sankaritekona.[2][3]
- ↑ Ekonen, Kirsti. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 7. Stalinin varjossa 1930-1960. Neuvostokirjallisuus syntyy. Kirjallisuusinstituutio ja sosialistinen realismi”, Venäläisen kirjalisuuden historia, s. 487. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
- ↑ Ekonen, Kirsti. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 7. Stalinin varjossa 1930-1960. Neuvostokirjallisuus syntyy. Tuotantoromaani, sosialistisen realismin ilmentäjä. Katse menneeseen: historialliset romaanit ja muistelmat.”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 485-499. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
- ↑ Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>-elementti; viitettäSaarinenei löytynyt