Uusklassinen taloustiede

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Uusklassinen taloustiede (engl. neoclassical economics) on taloustieteen suuntaus, joka korostaa yksilöiden rationaalista päätöksentekoa^[1], markkinamekanismin toimintaa ja resurssien tehokasta allokointia.^[2] Se perustuu vahvasti matematiikan ja mallinnuksen käyttöön taloudellisten ilmiöiden kuvaamisessa ja ennustamisessa.^[1]

Keskeiset piirteet:

1. Rationaalisuus: Uusklassinen taloustiede olettaa, että yksilöt ja yritykset toimivat rationaalisesti maksimoidakseen hyötynsä tai voittonsa resurssiensa puitteissa.^[1][3]

1. Hyöty ja kysyntä: Hyötyteoria selittää, kuinka yksilöt tekevät kulutuspäätöksiä pyrkiessään maksimoimaan henkilökohtaisen hyötynsä. Kysynnän määrä perustuu yksilöiden preferensseihin ja tuloihin.^[3]

1. Tuotanto ja tarjonta: Yritykset pyrkivät maksimoimaan voittonsa tuottamalla tuotteita ja palveluita mahdollisimman tehokkaasti annettujen resurssien ja teknologian avulla.^[4]

1. Tasapaino: Mallit keskittyvät usein tasapainotilojen analyysiin, jossa kysyntä ja tarjonta kohtaavat, määrittäen hinnat ja tuotantomäärät.^[1]
2. Marginaalinen analyysi: Päätöksenteossa painotetaan marginaalista ajattelua, eli tarkastellaan, miten yksilöt tai yritykset muuttavat käyttäytymistään suhteessa pieniin muutoksiin kustannuksissa tai hyödyissä.^[1][3]
3. Kilpailu: Kilpailun uskotaan johtavan tehokkaisiin lopputuloksiin, joissa resurssit kohdennetaan optimaalisesti ja kuluttajien tarpeet täytetään mahdollisimman hyvin.^[1]

Merkittävät teoreetikot, kuten Alfred Marshall^[5], Irwing Fisher, Léon Walras ja Vilfredo Pareto, ovat olleet keskeisiä uusklassisen taloustieteen kehityksessä.^[6] Uusklassinen taloustiede on vallitseva lähestymistapa monissa taloustieteen oppilaitoksissa ja sitä käytetään talouspolitiikan perustana.^[1]

1. ↑ ^{a b c d e f g} Dolderer, J., Felber, C., & Teitscheid, P. (2021). From Neoclassical Economics to Common Good Economics. *Sustainability, 13*(4), 2093. https://doi.org/10.3390/su13042093
2. ↑ Hyvönen, Ville. Matemaattinen formalismi taloustieteessä: Tony Lawsonin ja Deirdre McCloskeyn uusklassisen taloustieteen metodologian analyysit. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, 2012. Saatavilla: URN:NBN:fi:jyu-201301021003.
3. ↑ ^{a b c} Valenčík, Radim & Wawrosz, Petr (2016). "Limits of Neoclassical Utility Theory and Some Possible Ways How to Overcome Them". *Economy & Business*, Volume 10, 2016. Journal of International Scientific Publications. Saatavilla: www.scientific-publications.net.
4. ↑ Brueckner, M. (2013). Profit Maximization. In: Idowu, S.O., Capaldi, N., Zu, L., Gupta, A.D. (eds) Encyclopedia of Corporate Social Responsibility. Springer, Berlin, Heidelberg. https://doi.org/10.1007/978-3-642-28036-8_129
5. ↑ David R. Henderson: Alfred Marshall (1842–1924) The Concise Encyclopedia of Economics. Library of Economics and Liberty. Viitattu 30.11.2024.
6. ↑ Weiss, John, "Neoclassical Economic Perspectives on Industrial Policy", in Arkebe Oqubay, and others (eds), The Oxford Handbook of Industrial Policy, Oxford Handbooks (2020; online edn, Oxford Academic, 10 Nov. 2020), https://doi.org/10.1093/oxfordhb/9780198862420.013.5, accessed 30 Nov. 2024.