Aurinkotuuli

Tämä artikkeli kertoo fysikaalisesta ilmiöstä. Elokuvasta kertoo Aurinkotuuli (elokuva) ja Anita Hirvosen kappaleesta Aurinkotuuli (kappale).
Aurinkotuuli ja Maan magneettikenttä.

Aurinkotuulella tarkoitetaan Auringon koronasta lähtöisin olevaa hiukkasvirtaa, joka pakenee Auringosta poispäin. Aurinkotuuli koostuu pääasiassa protoneista ja elektroneista.[1] Tällaisista sähköisesti varautuneista hiukkasista koostuvaa kaasua kutsutaan plasmaksi. Aurinkotuuli kantaa mukanaan myös Auringosta peräisin olevaa magneettikenttää ja muodostaa siten heliosfäärin erilliseksi osaksi aurinkokuntaa ympäröivää avaruutta. Aurinkotuulen hiukkasvirta voi muodostaa avaruusalukselle pienen työntövoiman sähköpurjeella. Aurinkotuulta ei pidä sekoittaa Auringon säteilypaineeseen, joka on Auringon säteilemien fotonien liikemäärän aiheuttamaa.[2]

Aurinkotuuli ja magnetosfäärin.

Jo 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa eräät tutkijat huomasivat Auringon roihupurkausten aiheuttavan Maassa magneettisia häiriöitä ja revontulia. He esittivät, että vaikutuksen välittäjinä voisivat olla roihujen yhteydessä Auringosta avaruuteen syöksyvät hiukkaspilvet. Jatkuvan eli aina puhaltavan aurinkotuulen olemassaolo ennustettiin teoreettisesti 1950-luvulla (Eugene Parker 1958), ja venäläisten Luna 1 mittasi sen ensimmäisenä 1959. Lopullisesti aurinkotuulen olemassaolo hyväksyttiin 1960-luvulla.

Aurinkotuulta vastaava ilmiö tunnetaan myös muilla tähdillä. Tällöin sitä nimitetään tähtituuleksi. Aivan erityisen voimakas tähtituuli on kirkkailla ja suurimassaisilla tähdillä, kuten Wolfin–Rayetin tähdillä. Voimakas tähtituuli aiheuttaa tähden spektriin tyypillisiä P Cygni -profiileja.

  1. S. Eliezer & Y. Eliezer: The Fourth State of Matter: An Introduction to Plasma Science, s. 160. CRC Press, 2001. ISBN 9781420033434. (englanniksi)
  2. Ilmatieteen laitos: Aurinkotuuli ilmatieteenlaitos.fi. Viitattu 27.2.2023. suomeksi

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne